|
23.12.2009 Nyt meitä olisikin kasassa 40 päinen mukavan kokoinen joukko. Vielä jokunen Matti ja Maija Myöhäinen otetaan mukaan, kunhan hahmotkin tulevat samantien. Peliinhän on nyt aikaa reilu viikko. 15.12.2009 Pelaajia kertynyt mukavasti reilu 30, edelleen kymmenisen mahtuu mukaan. Reilu viikko ilmoamisaikaa, joten nyt viimeistään hahmoa ideoimaan! 8.12.2009 Pelaajasaldo alkaa näyttää jo varsin mukavalta, vielä jokunen pelaaja mahtuu mukaan. Edelleen jouluun asti ilmoamisaikaa. 30.11.2009 Ilmoja tullut nyt sen verran, että peli tullaan varmasti järjestämään. Mukaan kuitenkin edelleen mahtuu, eli antaa sadella vaan! 16.11.2009 Kuolleelle Kukolle tuli oma foorumi pelaajien toimesta, siellä saa vapaasti käydä keskustelua omista hahmoista, pelikokemuksista yms. Foorumi löytyy täältä. Foorumi ei ole pelinjohdon "reviiriä". |
![]() ”Talviset tuulet piiskaavat pientä kulkijaa, matkallaan kohti turvallista sijaiskotiaan. Majatalo on tarjonnut minulle aina suojapaikan, katsomatta tarkemmin ikää, luokkaa tai synnyintaustaa. Tämä pieni majatalo Oftin ja Todin välisellä taipaleella, on nyt kerännyt enemmän kulkijoita luokseen talveksi, kuin yleensä. Sodan tuulet puhaltavat nyt. Alueen aatelisto ja porvaristo ei pitkistä neuvotteluista huolimatta päässyt lopputulokseen ja taisteluita on käyty puolin ja toisin. Mutta vaikka taistelut ovat keskeytyneet talveksi, värvääjiä kulkee majatalon lähiseuduilla, kutsuen miehiä aseisiin joko kaatumaan vuoksi rahan tai velvoitteen. Ei tämä sota ole vielä sodittu. Palkkamiekat, praedorit kiertävät seutuja kuin korpit konsanaan, tarjoten palveluitaan puolelle ja toiselle. Viljasatokin on jäänyt pienemmäksi kuin viime vuonna, mutta sotaveron nojalla sitä otetaan maanviljelijöiltä lisää. Huhutaan, että talonpojat aikovat perustaa oman armeijan, ottaakseen maat itselleen. Läheisten seutujen metsäläisetkin ovat suuttuneet jostain, teillä ei ole enää turvallista liikkua yöaikaan.. Huhut puhuvat Velhonkukkulasta, mutta noita huhujahan on monenlaisia.. Se on ainakin totta, että majatalon isäntä on sentään palannut takaisin Borvarian matkoiltaan, se Harlan. Vastaavasti talosta on lähtenyt sekä tytär että renki, Artante ties minne. Tarjoathan minulle sitä kuuluisaa Dunklen paloviinaa, kunhan sisälle päästään.. Tästä on tulossa vaarallinen talvi. Hyvä kun tien päältä päästään, mutta siinähän se kyltti on. Tervetuloa Kuolleen Kukon Majataloon!” Mitä?: Majatalopeli Praedorin maailmassa Missä?: Nivala, Pohjois-Pohjanmaa Milloin?: 2.1.-3.1.2010 Talven Tuiskeessa on jatkoa 2009 syksyllä pelatuille Syksyn Sateissa ja 2008 kevään Kevään Korvilla peleille. Vanhoille pelaajille on luvassa lisää ryhdikästä majatalotoimintaa ja uusille tuttavuuksille rempseää menoa Kuolleen Kukon Majatalossa. Luvassa on vauhtia, jännitystä ja tiukkoja tilanteita. Pyssyhovin kartanossa ja sen lähialueilla. Pelaajat pääsevät pelaamaan juuri sellaisella hahmolla kuin haluavat, sillä kirjoitatte ne itse. Tarkempia ohjeita löytyy ilmoittautumisosioista. Peli sijoittuu Ville Vuorelan ja Petri Hiltusen luomaan Praedor-roolipelin maailmaan. Praedorin maailma on high fantasiaa ja ottaa runsaasti vaikutteita keskiaikaisesta Euroopasta höystettynä ripauksella taikuutta ja hyppysellisellä muutakin yliluonnollisuutta. Pelaajien kannattaa tutustustua kotisivuilla olevaan materiaaliin ja/tai lukemaan Petri Hiltusen kynäilemiä sarjakuvia aiheesta. Pelaajia otetaan maksimissaan joustavasti 20-50. Pelimaksu tulee olemaan 5-10e. Pelinjohtoon saapi yhteyden: • kuollutkuukkeli (at) gmail.com • Joonas Oja (0400811640) • Joonas Nivala (0400283556) • Anna Haapala (0503009651) ...tai vähemmän kiireisissä asioissa jättämällä viestiä vieraskirjaan. |